Suomesta on tullut monia maailmanlaajuisella tasolla loistavia esports-pelaajia. Tässä esitellään lyhyesti nimiä jokaisesta pelistä, jotka suomalaisten ja savolaisten olisi syytä tietää.

Counter-Strike: Global Offensive

Suomesta ehdottomasti kuuluisin nimi Counter-Striken parista on “Allu” eli Aleksi Jalli. Hän on luultavasti pelin kuuluisin suomalainen pelaaja, ja saavutti ammattilaistason yhtenä ensimmäisistä suomalaisista. Hän on pelannut urallaan ruotsalaisessa Ninjas in Pyjamas –joukkueessa sekä suomalaisessa ENCE Esportsissa. Hän on saavuttanut hopeaa maailman arvostetuimmassa Major-turnauksessa molempien joukkueiden jäsenenä. ENCEssä on myös pelannut monia muita suomalaisia, jotka ovat edenneet urallaan suurempiin ulkomaisiin seuroihin.

Starcraft 2

Tässä pelissä Suomesta tulee lajin maailmanmestari vuodelta 2018, Joona “Serral” Sotala. Hän toimii myös osana suomalaista ENCE Esports –organisaatiota. Hänen uroteoistaan suuria tekee sen, että peliä dominoivat eteläkorealaiset pelaajat. Sotala voitti vuonna 2018 kaikki pelin WCS-turnaukset, ollen samalla sekä ensimmäinen Etelä-Korean ulkopuolelta tuleva Soulin turnauksen voittaja, että kaikkien samana vuonna järjestettyjen turnausten voittaja.

Rocket League

Rocket Leaguessakin Suomesta on päästy maailmanmestaruuskisojen loppupeleihin asti. Vuonna 2017 osana Method-joukkuetta pelin maailmanmestaruuskisojen finaalissa pelasivat suomalaiset Joonas “Mognus” Salo ja Otto “Metsanauris” Kaipiainen. Tuolloin he saavuttivat hopeaa, ja vuotta myöhemmin he tulivat kolmanneksi osana Complexity Gamingin joukkuetta.

Savolaiset Esports joukkueet

Savossa on urheiluseurojen Kalpan ja Kupsin ideoima Sawo Esports. Joukkueen taustalla toimii selostajanakin tunnettu Arttu Hämäläinen ja lentopalloilija Olli-Pekka Ojansivu. Sawolla on joukkueita niin CS:GOssa kuin NHL:ssä ja Rocket Leaguessa. Heidän otteitaan voi seurata tarkemmin joukkueen sosiaalisen median sivuilta.

Kiinnostuitko esportsista?

Jos menestyksen myötä esports kiinnostaa sinua aiempaa enemmän, voi aiheesta ja tuloksista lukea monista eri paikoista. Esports tulee vain kasvamaan ilmiönä, joten kannattaa olla aallonharjalla tuoreimpien uutisten suhteen!