Browsing Category

Elektroniikka

Elektroniikka,

Mitä urheilulajeja voit seurata mobiilissa ja lyödä vetoa

Jos joku olisi oikeasti sanonut minulle parikymmentä vuotta sitten kun kännykkä oli ollut käytössä jo vuosia, että jonain päivänä vielä seuraisin siitä katsellen Suomen pelejä ja muita urheilulähetyksiä ja televisioita, niin en kyllä olisi uskonut. Nyt vuonna 2019 se on lähes jokapäiväistä. Samalla kun isosta televisiosta katselee jotain ohjelmaa, saattaa älypuhelimen ruudulla pyöriä jonkin suoratoistokanavan kautta Englannin valioliigan ottelu.

Jääkiekko on suomalaisten laji numero 1

Suomi, pohjoinen eurooppalainen maa, niin ei mikään ihme, että jääkiekko on meillä kenties se seuratuin yksittäinen urheilulaji, vaikka salibandy on viime vuosina mennyt ykköseksi harrastajamäärissä. Siinä yksi iso syy on harrastamisen hinta, mikä jääkiekossa on selkeästi korkeampi kuin salibandyssä tai jalkapallossa. Mutta jääkiekon yhteydessä nuori suomalainen harrastaja voi oikeasti unelmoida miljoonatuloista, joita parasta aikaa monet suomalaiset ammattikiekkoilija ansaitsevat NHL:ssä.

Yksi seurattavissa tulevaista turnauksista, joka näkyy myös mobiilisti, on monelle suomalaiselle nuorelle jääkiekkoilijalle se näytön paikka, missä voidaan ratkaista tulevaisuuden työpaikka, U20 MM-kisat käydään nyt vuodenvaihteessa Tsekissä.  Suomen alkulohkon pelit Ruotsia, Slovakiaa, Kazakstania ja Sveitsiä vastaan ovat seurattavissa myös mobiililaitteilla suorana ja toivottavasti myös sunnuntaina 5. tammikuuta pelattavassa loppuottelussa saadaan jännittää Suomen nuorten leijonien esityksiä

Jalkapalloa mobiilisti

Ennen kuin itse katseli jalkapallo-ottelua älypuhelimen ruudulta ei olisi voinut uskoa, että peliä oikein voi seurata, mutta kyllä se vain niin on, että jos se oma suosikki pelaa, eikä televisiota ole lähellä, niin ottelu katsotaan sitten oman älypuhelimen suoratoistopalveluiden kautta. Mobiilipelaaminen onnistuu siinä samalla toisella sovelluksella eikä homma ole enää kovinkaan vaikea tehtävä puhelimelle.

Sarjoja on seurattavaksi niin monta kuin haluat seurata. Jos peliä ei löydy omalta tilatulta suoratoistokanavalta, niin todennäköisesti se näkyy vedonlyöntisivuston omassa suoratoistosta, jota pääset katsomaan kunhan olet rekisteröitynyt kyseiselle sivustolle. Aina ei kaikkia otteluita tai tapahtumia ole saatavilla, mutta melkoisen lajikirjon löytää jo pienellä googlaamalla ja omalla puhelimella testaamalla.

Salibandy on kasvava laji

Kuten aiemmin sanoimme, Salibandy on Suomessa jo ohittanut muut urheilulajit harrastajamäärissä ja otteluita voi seurata silloin tällöin televisiosta ja suoratoistosta, mutta yleensä vasta mestaruusottelut, MM-ottelua ja maaottelut pääsevät pääkanaville. Samoin vedonlyönnissä salibandy ei ole vielä noussut niin korkealle kuin ehkä sen harrastajamäärät voisivat olettaa.

eUrheilu tuli ja meni ohi ja jätti muut nuolemaan näppejään

Jos kuitenkin mietitään mobiilikäyttäjiä, niin nykyaikana lapset oppivat sen jo ennen kävelyikää ja siinä vaiheessa, kun heistä tulee täysi-ikäisiä, ovat he käyttäneet erilaisia mobiililaitteita jo yli kymmenen vuotta ja siksi onkin 100% varmaa, että tulevat vuodet tuovat varmasti erilaisia innovointeja niin itse puhelimiin kuin sovelluksiin, myös urheilun ja vedonlyönnin puolelle.

eUrheilu on ollut tapetilla todellisuudessa viimeiset noin kolme vuotta. Suuri kiitos siitä on muutamalle suomalaiselle pelaajalle ja yhdelle suomalaiselle joukkueelle, jotka ovat näyttäneet suomalaisille, että tietokonetta pelaamalla voi harrastaa ”urheilua” ja ansaita jopa miljoonia.

eUrheilu tuli salamavauhdilla oppilaitosten oppiaineeksi ja yhtä nopeasti siitä on tullut vedonlyöntikohde, ja mikäs sen ominaisempaa mobiilipelattavaksi kuin pelit, joita pelataan mobiilissa, eli tietyt eUrheilu pelit. eUrheilu on maailmanlaajuisesti eniten kasvava laji sekä pelattuna että vetoa lyöden, ja kasvu jatkuu. Tällä hetkellä panokset laitetaan pääosin sille, kuka voittaa pelin, eikä kuten jalkapallossa tai jääkiekossa on kaikenlaisia livevetoja. eUrheilu tulee perässä, mutta uskomme että 2020-luvun alkupuolella eUrheilu on eniten pelattu livevetolaji.

Mobiilipelaamisen ja pelisovellusten kehitys

Kun erilaiset älypuhelimet alkoivat ilmestyä markkinoille 2010-luvun taitteessa, alkoi myös pelaamisen saralla uudenlainen aikakausi.

Erilaiset älypuhelimille ja tableteille ladattavat pelisovellukset lähtivät räjähdysmäiseen kasvuun ja nykypäivänä mobiililaitteilla pelataan suomalaisissa kodeissa jo enemmän kuin millään muulla laitteella.

Pelejä löytyykin moneen makuun, sillä mobiilissa voi muun muassa pelata kasino- ja videopelejä sekä opetella uusia taitoja.

Kasinopelejä mobiilissa

Kasinopelaaminen on mobiilipelaamisen rinnalla saavuttanut viime vuosina suuren suosion. Alan uusimmat innovaatiot, kuten nopeat pelitilin luomiset sekä välittömät rahansiirrot, ovat saaneet käyttäjät siirtymään pöytäkoneilta mobiilikasinoille. Positiiviseksi koetaan muun muassa se, että mobiililaitteen avulla pelaamista voi harrastaa missä vain. Ilmiötä kiihdyttävät erilaiset verkkosivustot, kuten esimerkiksi Suominetticasino, jotka listaavat parhaat mobiilikasinosivustot pelaajien valinnan helpottamiseksi.

Nykypäivänä online sivustot rakennetaan responsiivista teknologiaa hyödyntäen siten, että ne mukautuvat automaattisesti kaiken kokoisille näytöille. Monilla nettikasinoilla päästäänkin pelaamaan suoraan selaimessa ilman erillistä laitteelle ladattavaa sovellusta, mutta joissakin pelipaikoissa pelaaminen vaatii edelleen oman sovelluksensa, jonka voi ladata laitteelle näppärästi oman laitteen käyttöjärjestelmän sovelluskaupasta, esimerkiksi Google Playsta tai App Storesta.

Hyödylliset mobiilipelit

Mukana kulkevat mobiililaitteet ovat saaneet aikaan myös erilaisten hyötysovellusten kehittämisen. Sovelluksia hyödynnetään yhä enenevissä määrin esimerkiksi päivittäisen liikunnan seuraamiseen, ruokavalion ylläpitämiseen ja kielten opiskeluun. Erityisesti kielisovellukset toimivat pelinomaisesti, mikä tekee uuden kielen opettelusta leikkisää ja mielenkiintoista. Usein kielitaidon karttuessa pelaaja pääsee etenemään sovelluksessa eri tasoilla, mikä taas tuo pelaamiseen tavoitteellisuutta.

Sovellusten hyöty oppimisen kannalta on huomattu ja saatavilla on lukuisia eri oppimispelejä, joiden avulla voi harjoitella esimerkiksi matematiikkaa. Inspiraatiota on ammennettu monipuolisesti ja yllättävistäkin teemoista. Esimerkiksi Suomessa kierrätys ja lajittelun tärkeys ovat ajankohtaisia aiheita. Tästä inspiroituneena kuopiolainen pelistudio on kehittänyt koululaisille suunnatun kierrätysaiheisen Ketun kierrätys -pelin, joka ohjaa kulutusvalinnoissa ja opastaa nuoria kestävään kulutukseen.

Mobiilipelaamisessa liikkuvat suuret rahat

Mobiilipelit ovat paitsi pelaajalleen hyödyllisiä, myös tuottavat tekijöilleen tuhansia euroja päivittäin. Vaikka valtaosa pelisovelluksista on ladattavissa sovelluskaupasta ilmaiseksi, hyödynnetään ns. ”microtransaction”-järjestelmää, joka takaa pelien tuottavuuden pidemmällä aikavälillä.

Microtransaction-systeemi toimii siten, että peli on aluksi helppo ja nopeasti etenevä. Ajan kuluessa pelin kulku vaikeutuu ja hidastuu, jolloin pelaaja voi nopeuttaa etenemistä pienillä ostoksilla, joista kertyy pelien tuotto.

Elektroniikka,

Parhaat PC-välineet nettikasinoilla pelaamista varten

Nettikasinoiden suosio on jatkanut kasvamistaan tasaiseen tahtiin vuosien saatossa ja pelien laatu on noussut sitäkin rajummin. Suurien pelintarjoajien, kuten NetEntin ja Yggdrasilin tuotokset ovat nykyään erittäin vaikuttavia laadukkaiden introjen ja videoefektien ansiosta. Nettikasinot tarjoavat myös toinen toistaan innovatiivisempia ja pelillistetympiä erikoistoimintoja; casino bonukset voivat sisältää nykyään paljon muutakin kuin muutaman hassun ilmaiskierroksen Starburstiin. Slottien, bonusten ja kasinoiden yleisesti kohonnut laatu tarkoittaa luonnollisesti sitä, että pelivälineiden ja -asetusten tulee olla loistavat parhaan mahdollisen pelielämyksen saavuttamiseksi.

Jos kasinopelit ovat mieleesi ja haluat pelata parhailla mahdollisilla välineillä, jatka lukemista: esittelemme nimittäin tässä artikkelissa parhaat PC-asetukset ja -välineet ensiluokkaisen kasinokokemuksen saavuttamiseksi.

AMD ja Intel mittelevät prosessorien herruudesta

Parhaan prosessorin herruudesta käydään tiukkaa kamppailua AMD:n ja Intelin välillä, ja valmistajien paremmuusjärjestys onkin usein makuasia. Viime vuosien puhutuimpia prosessoreita ovat olleet AMD:n toisen sukupolven Ryzenit, joiden suosio on ollut räjähdysmäisessä kasvussa. Intel on vastannut haasteeseen julkaisemalla esimerkiksi jäätävän tehokkaan Core i9-9900K:n.

Nettikasinoilla pelaaminen ei vaadi valtavan suurta suorituskykyä tai absoluuttisesti parhainta prosessoria verrattuna moniin muihin peleihin. Siksi valinta AMD:n ja Intelin välillä ei olekaan kovin merkityksellinen; molempien valmistajien uusien sukupolvien prosessorit ovat huippulaatuisia ja täyttävät vaativampienkin kasinopelaajien kriteerit heittämällä. Parhaan pelielämyksen etsijä voikin turvautua kumpaan merkkiin tahansa ja tietää saavansa ensiluokkaista laatua.

Windows 10 on paras käyttöjärjestelmä

Paras käyttöjärjestelmä nettikasinoilla pelaamiseen on tällä hetkellä Windows 10. Kyseinen käyttöjärjestelmä on räätälöity hyvin onlinepeleistä nauttivien käyttäjien tarpeisiin. Windows 7 tarjosi jo suhteellisen hyvät puitteet pelaamiseen ja Windows 8 nosti tasoa siitä hieman ylemmäs. Windowsin uusin käyttöjärjestelmä on kuitenkin kiistatta paras vaihtoehto mitä tulee nettikasinoilla (tai missä tahansa) pelaamiseen.

HDR-näyttö vie pelit uudelle tasolle

Kasinopelit ovat kehittyneet viime vuosina huimasti. Uusien slottien ulkonäkö muistuttaakin nykyään usein enemmän videopelejä kuin perinteisiä kasinopelejä. Muutamalla värillä somistettujen yksinkertaisten hedelmäpelien aikakaudesta on tultu aimo harppaus eteenpäin, joten hyvä näyttö onkin avainasemassa parhaan mahdollisen pelielämyksen kannalta. Laadukas näyttö varmistaa sen, että pelaaja pääsee nauttimaan grafiikoista ja erikoistehosteista täysillä.

Yksi erinomainen ja takuulla laadukas vaihtoehto pelinäytöksi on Asusin PG27UQ, jonka Mikrobitti julisti parhaaksi pelinäytöksi vuonna 2018. Näytössä on HDR-värit, 144 hertsin virkistystaajuus sekä 4K-tarkkuus, eli kaikki loistavan monitorin herkut. Kuten Mikrobitin arvostelussa mainitaan, HDR-laajasävyvärit mahdollistavat luonnollisen pelielämyksen hyvällä syvyysvaikutelmalla, metallien kiillolla ja valaistuksen hienoilla nyansseilla.

Itse näytön lisäksi tärkeässä roolissa on tietenkin myös näytönohjain. Näytönohjainten evoluutio on kehittynyt huimaa vauhtia eteenpäin viime vuosien aikana. AMD loistaa myös tässä kategoriassa Navi-mallistonsa ansiosta. AMD:n lisäksi ihastelua näytönohjainten parissa on herättänyt Nvidia. Näiden suosituimpien valmistajien parhaiden mallien hinnat ovat lähes tähtitieteellisiä: summat liikkuvat useissa tuhansissa euroissa. Mallistot sisältävät onneksi huokeammankin hintaisia näytönohjaimia – esimerkiksi erittäin hyvän Nvidian GeForce RTX 2060 -näytönohjaimen voi hankkia omakseen vain muutamalla satasella.

Pelituoli viimeistelee loistavan elämyksen

Useimmiten keskustelu PC-asetuksista ja -välineistä keskittyy usein prosessorien, käyttöjärjestelmien ja muiden teknisten osasten ympärille. Erittäin tärkeä komponentti on kuitenkin myös tuoli; onhan se yksi niistä harvoista välineistä, joita pelaaja fyysisesti koskee. Miellyttävä oleskeluympäristö viimeistelee ensiluokkaisen pelikokemuksen. Parhaan pelituolin nimeäminen on kuitenkin kinkkistä, sillä tuolin sopivuus riippuu paljon pelaajan mieltymyksistä ja mittasuhteista. Valikoimaa löytyy runsaasti parin sadan euron hintaisista tuoleista monen tonnin huippuistuimiin, joten suosittelemme marssimaan alan liikkeeseen ja testaamaan, minkälainen istuin itselle sopii parhaiten.

Elektroniikka,

Viisi parasta sovellusta slottien pelaamiseen

Rahapelit ovat ikivanha ajanviete, joiden suosio säilyy ennallaan sukupolvesta toiseen. Se ei ole mikään ihme, sillä slotit eli kolikkopelit tarjoavat pelaajille jännitystä, hupia ja adrenaliiniryöppyjä. Digitalisaatio ja mobiilisovellusten kehittyminen ovat mahdollistaneet sen, että sloteista voi nykyään nauttia missä ja milloin tahansa. Sovelluskaupat, kuten Google Play -kauppa sekä Apple Store ovat pullollaan erilaisia kolikkopelejä sisältäviä applikaatioita, joita kuka tahansa täysi-ikäinen voi ladata älypuhelimelleen tai tabletilleen.

Lähes kaikissa sovelluksissa on mahdollista pelata ilman talletuksen tekemistä, sillä monet applikaatiot antavat uusille jäsenille ilmaisia bonusmerkkejä tai leikkirahaa. Listasimme tässä artikkelissa viisi parasta sovellusta slottien pelaamiseen – jos casinot ja niiden pelit ovat mieleesi, suosittelemme tutustumaan alla oleviin applikaatioihin!

POP! Slots

POP! Slots lupaa pelaajille ensiluokkaisen Las Vegas -elämyksen mobiililaitteelta käsin. Sovelluksen erikoisuus on siinä, että pelaamalla pelaaja voi ansaita ja voittaa todellisia etuja Las Vegasiin. Niihin lukeutuvat esimerkiksi hotelliyöt, ravintolakupongit ja viihde-elämykset. Jos siis suunnittelet matkaa rapakon taakse Las Vegasiin, POP! Slots voi tarjota erinomaisen mahdollisuuden treenata taitojasi sekä ansaita todellisia etuja reissuun.

POP! Slots -sovelluksen lataaminen ja käyttäminen on ilmaista: pelaajan ei ole välttämätöntä tallettaa oikeaa rahaa huvitellakseen peleissä. Sovellus tarjoaa paljon progressiivisia jackpot-pelejä sekä slotteja, jotka ovat oikeasti olemassa kivijalkakasinoilla, kuten MGM:llä. Teema painottuu 100-prosenttisesti Las Vegasin ympärille, joten kyseisen aihealueen ystävät pitävät tästä applikaatiosta aivan varmasti.

Slots

Ytimekkäästi nimetty Slots on yksi suosituimmista sovelluksista slottien pelaamiseen. Lukuisten, monipuolisten pelien lisäksi Slots tarjoaa paljon erilaisia toimintoja. Pelaajat pääsevät nauttimaan esimerkiksi minipeleistä, hienoista animaatioista sekä erikoistehosteista. Slots on melko perinteinen ja toimii moitteettomasti, eli se sopii kaikenlaisille pelaajille.

Slots-sovelluksen käyttäminen onnistuu veloituksetta, eli pelaaminen ei vaadi oikean rahan tallettamista. Sovelluksen käyttäminen on helppoa ja vaivatonta.

Huuuge Casino

Huuuge Casino tarjoaa mahdollisuuden nauttia slottien jännityksestä toisten pelaajien kanssa reaaliajassa. Interaktiivinen pelaaminen muiden kanssa tuo erittäin hauskan ja mielenkiintoisen aspektin slottien maailmaan. Jos olet kokeillut jo useampia applikaatioita ja haluat kokeilla jotain uutta, Huuuge Casino -sovellus voi olla sinulle sopiva.

Pelaaminen onnistuu täysin ilmaiseksi eikä pelitilin rekisteröimistä vaadita. Sovellus tarjoaa pelaajille maksullisia vaihtoehtoja, mutta niiden ostaminen on vapaaehtoista. Tavallisten hedelmäpelien lisäksi Huuuge Casino -sovellus on erikoistunut pöytäpeleihin: se sisältää esimerkiksi paljon blackjack-, ruletti- ja baccarat-pöytiä.

Slotomania

Slotomania on erittäin suosittu sovellus, joka sisältää yli 200 pelikonetta ja paljon erikoistoimintoja. Sovelluksen ympärille kehitetyssä Facebook-yhteisössä on useita kymmeniä tuhansia jäseniä. Pelaajat voivat kilpailla toisiaan vastaan ja voittaa matseista ylimääräisiä bonuksia ja etuja. Slotomaniassa on Slotoclaneja, joihin pelaajat voivat liittyä ja edesauttaa erilaisten bonusten sekä tarjousten nappaamista yhdessä toistensa kanssa.

Uusille jäsenille on luvassa jopa 20 000 ilmaista kolikkoa, joiden avulla sloteista pääsee nauttimaan saman tien ilman tarvetta tallettaa penniäkään. Slotomania on panostanut viime aikoina puhuttuun ”gamificationiin” eli pelillistämiseen paljon: sovellus sisältää paljon kiinnostavia toimintoja pelkkien slottien ja pöytäpelin lisäksi.

Big Fish Casino

Big Fish Casino sopii nimensä mukaisesti isoa saalista etsivälle kolikkopelien ystävälle. Sovellus tarjoaa uusille jäsenille jopa 100 000 ilmaista bonusmerkkiä, joilla pelaamisen aloittaminen onnistuu vaivatta ilman talletuksen tekemistä. Big Fish Casino sisältää lisäksi runsaan valikoiman pöytäpelejä blackjackista videopokeriin.

Sovelluksen erikoistoimintoja on runsas liuta; niihin lukeutuvat esimerkiksi 30 minuutin välein uusiutuvat ilmaiset pelimerkit, päivittäiset ilmaispelit sekä bonustoiminnot. Omaa sovellusta on myös mahdollista kustomoida erilaisilla lisäasetuksilla.

Elektroniikka,

Lataa Daemon Tools tietokoneellesi ja avaa CD-, DVD- ja Blu-ray –levyt virtuaalisesti helpommin kuin uskotkaan

Daemon Tools Lite -ohjelmiston avulla voit virtuaalisesti avata CD-, DVD- tai Blu-ray –aseman tietokoneellasi ilman, että joudut käyttämään fyysistä levyä lainkaan. Tämä ratkaisee ongelmasi esimerkiksi silloin, jos olet kyllästynyt aina etsimään oikeaan levyn useiden levyjen joukosta. Kun olet kerran jäljittänyt levyn Daemon Toolsin Liten avulla, voit avata sen uudestaan ohjelmiston avulla ilman, että asetat levyä levyasemaan. Voit ladata täysin ilmaisen Lite-version Windowsille, ja voit halutessasi päivittää ohjelman maksulliseen Pro-versioon, jos haluat käyttöösi pro-version tuomat edut. Valitettavasti Lite-versio ei ole yhteensopiva Macin kanssa, mutta Pro-versio toimii niin Macissa kuin Windowsissakin.  Daemon Tools -ohjelmiston asennusprosessi on todella helppo ja yksinkertainen, eikä se kestä edes muutamaa minuuttia. Näin ohjelmisto onkin jo tietokoneellasi aiemmin kuin huomaatkaan!

Daemon Tools on suunniteltu mahdollisimman käyttäjäystävälliseksi. Ohjelman käyttöliittymässä on selkeä valikkorivi, josta näet helposti yleiskuvan ohjelman ominaisuuksista ja eri toiminnoista. Tämän ohjelman avulla voit avata niin CD-, DVD-, kuin Blu-ray –levyt virtuaalisesti tietokoneellasi niin ettei sinun aina tarvitse asettaa levyä tietokoneeseesi. Voit luoda enintään neljä virtuaalista asemaa tietokoneeseesi. Jos tietokoneet ja tietotekniikka ei ole sinun erityisalaa, voit hyötyä Lite-version selkeydestä, sillä Pro-version tuomat lisäominaisuudet eivät välttämättä edes ole sinulle tarpeellisia. Näin voit helposti löytää kaikki juuri sinulle tarpeelliset ominaisuudet Lite-version selkeästä valikosta, joka sijaitsee alkunäkymän vasemmasta reunasta. Jos taas tarkalleen tiedät, mitä Daemon Toolsilta haluat ja odotat, maksullisesta Pro-versiosta on varmasti sinulle hyötyä. Voit tutustua Pro-versioon myös myöhemmin asennettuasi Lite-version, sillä Lite-versiossa voit tarkastella myös Pro-version tarjoamia lisäominaisuuksia. Pro-version etuna on myös se, ettei tämä versio sisällä lainkaan mainoksia – toisin kuin Daemon Tools Lite. Daemon Tools ei siis ole suunnattu vain edistyneille tietokoneen käyttäjille, vaan Daemon Toolsista löytyy tarpeellisia ominaisuuksia niin kaikille käyttäjätasoille. Muistathan, että vain Pro-versio on yhteensopiva Mac-tietokoneiden kanssa.

Daemon Toolsin on valmistaja pitää huolen siitä, että ohjelmisto on ajan tasalla ja että ohjelmistossa on kaikki tämän hetken tärkeimmät ominaisuudet. Valmistaja on myös erikoistunut levyasemien virtuaaliseen jäljittämiseen, joten voit olla varma siitä, että käytät tähän tarkoitukseen parhainta mahdollista ohjelmistoa. Voit tutustua Daemon Tools -ohjelmistoon tarkemmin valmistajan verkkosivuilla ja ladata Lite-version ilmaiseksi tietokoneellesi. Daemon Tools tarjoaa myös muita hyödyllisiä ohjelmia tietokoneellesi, joten tutustu ihmeessä valmistajan verkkosivuihin ja löydä juuri sinulle tarpeelliset ohjelmat. Verkkosivuilta löydät myös selkeitä gifejä ja videoita, joiden avulla voit oppia käyttämään Daemon Tools Liteä todella nopeasti ja vaivattomasti. Ohjelman käyttö on todella helppoa ja voit hallita ohjelman käytön nopeasti, vaikka kyseessä olisi ensimmäinen kerta kun käytät tämän tyyppistä ohjelmistoa.

Elektroniikka,

Vertaile elektroniikkaa ja löydä laadukkaat tuotteet edullisesti

Oletko harkinnut uuden jääkaapin ostamista vai onko edessä esimerkiksi uuden mobiililaitteen hankinta? Elektroniikkaa hankkiessa on hyvä muistaa, että aina ei kannata suosia halvinta vaihtoehtoa. Usein panostamalla laatuun voit itseasiassa säästää merkittäviä summia rahaa. Esimerkiksi halvemmat jääkaapit eivät kestä kovinkaan montaa vuotta käytössäsi ja ne voivat kuluttaa todella paljon energiaa kalliimpiin malleihin verrattuna.

Suosimalla laadukkaampaa elektroniikkaa olet myös ekologinen, sillä jos laitteen käyttöikä on kaksinkertainen edullisempaan malliin verrattuna, sinun ei tarvitse ostaa heti uutta ja kierrättää vain muutaman vuoden ikäistä jääkaappiasi.