Monelle työssäkäyvälle ihmisille liikunta tarkoittaa ennen kaikkea rentoutumista. Tällöin ajatus siitä, että omaa liikkumistaan seuraisi erilaisilla elektronisilla vempaimilla voi kuulostaa puistattavalta. Älylaitteet ovat kuitenkin tehneet tuloaan myös tavallisten kuntourheilijoiden ja sunnuntai urheilijoiden elämään. Aina elektroniikan hyödyntäminen ja käyttäminen oman liikuntaharrastuksen yhteydessä ei aiheuta lisästressiä ja laitteista voi olla tavallisille kävelijöillekin korvaamatonta hyötyä.

Tietoa suorituksesta ja hyvinvoinnista

Erilaisia elektronisia laitteita on tarjolla ennen kaikkea ranteeseen asetettavaksi. Kellon paikalla monella onkin nykyisin älykello, joka pystyy kertomaan käyttäjälleen esimerkiksi pulssin sekä päivänä aikana kertyneet metrit. Tietoja on mahdollista ajaa tietokoneeseen tai kännykkäsovellukseen. Käyttäjä voi siis olla erittäin tietoinen monesta omaan kuntoon vaikuttavasta seikasta. Tietoja voi hyödyntää esimerkiksi oman liikunnan suunnittelussa.

On melko selvää, että tällaiset laitteet ovat tulleet jäädäkseen. Huippu-urheilijoillahan näitä on nähty jo pitkään, mutta aivan viime vuosina tällaiset älylaitteet ovat yleistyneet myös harvemmin urheilevilla. Myös vanhuksille laitteista on hyöytä, laitteet kun voivat kertoa käyttäjänsä hyvinvoinnista hyvinkin paljon. Laitteissa on usein myös muita toimintoja, niissä voi esimerkiksi asettaa itselleen muistutuksen tehdä jotain tärkeää.

Huippu-urheilijalle arkipäivää

Huippu-urheilussa on jo pidemmän aikaa kerätty paljon dataa ja numeroita urheilijan harjoittelusta. ”Sitä mitä mitataan, voidaan myös kehittää”-sanonta sopii myös tähän asiaan. Kun tietoa urheilijan suorituksista, harjoittelun määrästä, levon määrästä ja ravinnon määrästä on paljon, on hänen kehittämisensä eteen parempi tieto käytettävissä. Tiedon pohjalta voidaan suunnitella tehokkaampia harjoituksia, muuttaa harjoitusmääriä, muuttaa ruokavaliota tai löytää esimerkiksi enemmän lepoaikaa. Lihakset kehittyvät vain levätessä.

Älylaitteita käytetään myös lajeissa ja tavoilla, joita ei tulisi ihan ensimmäisenä mieleen. Esimerkiksi jääkiekon Liigassa jokaisella pelaajalla on ottelun aikana seurantalaite, jolla voidaan seurata esimerkiksi kuinka nopeasti pelaaja luistelee ja miten paljon hän luistelee ottelun aikana. Kun pelaajan liikkeet kentällä yhdistetään tietoon muiden pelaajien liikkeistä kentällä, päästään hiomaan myös joukkuepeliä ja pelitaktiikoita. Joukkuelajit voidaankin nähdä jonkinlaisena shakin pelaamisena, jossa pelaajien sijoittumista ja tekemistä ohjataan numeroilla ja todennäköisyyksillä.

Osaamista älylaitteiden hyödyntämiseen urheilussa

Missä sitten voi hankkia lisää osaamista älylaitteiden hyödyntämiseen urheilussa. Osaamista voi hankkia valmentajakoulutuksessa sekä tietotekniikkaa opiskelemalla. Esimerkiksi valmentajakoulutuksissa, ainakin jos ne on huippu-urheilijoiden valmentajille suunnattu, käydään jo läpi miten älylaitteita voidaan ja kannattaa hyödyntää oman urheilijan tai joukkueen menestyksen viitoittamiseksi. Tietotekniikkaa opiskelemalla laitteita oppii hyödyntämään vielä syvällisemmin ja ehkä siten kaivamaan niistä sellaistakin tietoa ulos, mikä ei tulisi ensimmäisenä mieleen. Eri alojen koulutusmahdollisuuksista voi lukea lisätietoa sivustolla taitaja2014.fi.

Pelkkä osaaminen ei tietystikään riitä, vaan osaaminen pitää jalkauttaa urheilijan, joukkueen tai seuran käyttöön. Tämä vaatii resursseja ja monesti apuun tarvitaan nuorempaa sukupolvea, joka on tottunut pelaamaan älylaitteiden kanssa ja on niistä myös kiinnostuneempi. Älylaitteiden tuoman tiedon hyödyntäminen on vasta alkutekijöissään ja tulevaisuus tulee näyttämään mihin kaikkeen tämä tuleekaan vaikuttamaan.

Vaikutukset näkyvät vedonlyöntiä myöten

Älylaitteilla on nykyisin usein jopa ratkaiseva merkitys huippu-urheilussa, joten niiden käytöllä on merkitystä vedonlyönnin kannalta. Voidaan pohtia, kannattaako vedonlyöjän seurata miten hyvin urheilijat ja joukkueet hyödyntävät dataa harjoittelussaan tai kannattaako jopa seurata, ketkä urheilijoiden ja joukkueiden taustalla vaikuttavat tässä asiassa. Jos vaikka jalkapallojoukkue palkkaa älylaitteiden tuoman datan hyödyntämisessä mainetta niittäneen huippuosaajan, voiko sillä nähdä ratkaisevaa merkitystä joukkueen ensikauden tuloksissa?

Vedonlyöjät ovat usein sellaista porukkaa, että he pyrkivät selvittämään jonkin verran myös taustatietoja vedonlyöntikohteistaan. Esimerkiksi joukkuelajeissa on usein ratkaisevaa tietää, ketkä pelaajat ovat milloinkin loukkaantuneena. Vinkkejä vedonlyöntiin ja nettikasinoilla pelaamiseen on tarjolla nykyisin paljon internetissä. Nettikasinoiden ja vedonlyönnin ystävät löytävät vinkkejä esimerkiksi proagriapohjois-karjala.fi nettisivuilta.