Viime kuukausina on yleiseen keskusteluun nousseet sekä ihmisiä ruuhkaksi asti täynnä olevat vapaa-ajan alueet että hiihtäjiä ja muita ulkoilijoita piinaava laturaivo. Ylikansoitetut ladut, vääräntahtinen eteneminen, liian kapeat hiihtoreitit tai niitä risteävät maastopyöräilyreitit saavat ihmisten tunteet kuumiksi. Kun vielä taukoon tarkoitetut laavut ja tulistelupaikat ovat nekin muuttuneet niin suosituiksi, että omaa mahdollisuuttaan evästauon pitämiseen joutuu odottamaan, ei ole mikään ihme, että ulkoiluretkeltä tullessaan onkin stressaantuneempi kuin sinne lähtiessään.

Jotta ulkoilijat pysyisivät sovussa, eikä kenenkään virkistystä hakevan mieli murtuisi aggressiivisten kanssakulkijoiden vuoksi, on hyvä pitää mielessä muutama yksinkertainen ohjenuora. Valmistautumalla henkisesti ja materiaalisesti siihen, ettet ole yksin ladulla ja vaellusreitillä, saat rennomman kokemuksen reippailusta. Retkien tunnelmaa voi keventää jo menomatkalla, vaikka pelaamalla muutaman kierroksen ilmainen hedelmäpeli ray -pelejä.

Pakkaa kotoa lähtiessäsi mukaan sen verran runsaasti ja monipuolisesti evästä ja juotavaa, ettei ravitsemustilasi ole kiinni makkaranpaistamisen mahdollisuudesta ja latukahvilan aukioloajoista. Yllätyksiin on hyvä varautua. Seuraavassa on kolme varteen otettavaa vinkkiä itse reitin päällä kulkemiseen, joiden olen huomannut olevan varmoja keinoja säilyttää hyvä mieli:

1) Anna tilaa

Polulla, kohdatessasi kanssakulkijan, alkaa ensimmäinen aprikointi siitä, kumpi väistää. Pitkospuut ovat kapeat, kumpi vastaantulijoista hyppää suon silmäkkeeseen, jotta kohtaaminen onnistuisi? Miten säilyttää kahden metrin välimatka kaksikymmentä senttiä leveillä lankuilla?

Helpointa on, kun väistät itse. Valitse väistöpaikka ajoissa, niin vältyt äkilliseltä hyppäämiseltä jorpakkoon. Pitkospuille on usein rakennettu jonkinlainen leveämpi kohta tai muu rakenne, johon on helppoa väistää vastaantulijoita. Jos ulkoilet koiran tai lasten kanssa, valitse paikka johon kaikki mahtuvat väistämään.

Tilan antaminen saattaa toki ärsyttää, mutta vielä enemmän hermoja kiristää varmasti se, jos vastaantulija ei olisikaan suostuvainen itse väistämään ja päädytte kyynärpäiden etäisyydelle tönimään toisianne.

2) Väläytä hymy ja tervehdi tulijaa

Mikään ei ole sen jäätä sulattavampaa kuin hymyilevät kasvot. Psykologisesti hymy on ele, johon ihminen lähtee luontaisesti vastaamaan. Vaikka vastaantulijaa tai kanssakulkijaa ärsyttäisi suunnattomasti sinun liikkumisesi maastossa, voit hymyilemällä sulattaa ensimmäisen jääkerroksen ja saada aikaan hyvän alustan kohtaamiselle.

Myös pään nyökkäys ja reipas ”hei” ovat vakioeleitä ystävällisillä ihmisillä. Mikäli kohdakkain tulevalla ihmisellä olisi tässä kohtaa sinulle jotakin palautteen antamista, on se jo helpompi tehdä. Joskus ärsyyntyminen toisen liikkumistavasta maastossa voi johtua myös tietämättömyydestä. Mikäli kärttyinen kulkija kimpaantuu sinulle vaikkapa maastopyöräilysi vuoksi, voit valistaa häntä, että tämä reittihän on nykyään tarkoitettu pyöräilijöille. Ole aina valmis keskustelemaan ja kuuntelemaan toisen ajatuksia, sitten pääset selittämään myös oman näkökulmasi.

3) Varaudu odottamaan

Kun olet reippaillut vaativassa maastossa useamman tunnin ja haluaisit vihdoin levähtää elävän tulen ääressä laavulla, onkin sen tulipaikalle kolmen perheen jono. Koska kyynärpäätaktiikka on huonoksi todettu neuvottelukeino, ei tilanteessa auta kuin odottaa. Aikaa tappaaksesi voit käydä hakkaamassa vaikka lisää polttopuita tai ryhtyä vuolemaan makkaratikkuja.

Odotellessa voit myös hetkeksi luopua luolamiehen mielentilasta ja kuluttaa aikaasi vaikka mobiilipelien kanssa. Mobiilipelaaminen on myös kehittynyt niin huimasti viime vuosina, että uusia, tutustumisen arvoisia pelejä on aina tarjolla. Saatat myös saada pieniä voittoja, joilla rahoitat seuraavan reissun bensat ja varusteet!

Jonottamiseen tulipaikalle ja oman evästen valmistusvuoron odottamiseen kannattaa varautua ready made -ruoilla. Kylmällä ilmalla lämmin makkara on tietenkin maukkain eväs, mutta myös voileivät ja lämmin juoma pitävät pahimman nälän loitolla. Vaikka haluaisit juuri tällä reissulla osoittaa taitosi retkieväiden gourmet-kokkina, on naapuriystävällisempää pitää eväänsä yksinkertaisina ja nopeasti valmistuvina. Monimutkaiset kasvispaistokset, pitkän lämmityksen vaativat laatikot tai tuoreen kalan savustaminen eivät tee sinusta suosittua muiden tulipaikan käyttäjien keskuudessa. Kaikille on annettava tilaa ja mahdollisuus eväidensä lämmittämiseen – ollaanhan liikkeellä yhteisillä alueilla ja julkisesti ylläpidetyillä retkeilyreiteillä.

Kun vuorosi tulee, ole ripeä ja huomaavainen. Tulipaikalle mahtuu useampi evästelijä yhtä aikaa, kun vain sovitaan siitä, mille alueelle voi oman kokkailunsa keskittää. On myös tärkeää lisätä puita hillitysti ja varmistaa, että avoliekki tai hiillos sopii myös muiden kokkien valmistusmetodiksi. Vatsa täynnä voit hakeutua laavun perälle lepohetkeä varten, hyvällä omalla tunnolla. Internet mahdollistaa myös vierailut kansainvälisillä kasinoilla – joten laavulta käsin voit kaiken alkukantaisen puuhastelun jälkeen siirtyä myös aivan toisiin tunnelmiin, huikeiden rahapelien maailmaan.